Markkinointi on vaikeaa – järjestelmät auttavat
Markkinointi on entistä vaikeampaa, kun digitaaliset mediat ja kanavat ovat tulleet perinteisten rinnalle. Sanomaa pitäisi levittää tehokkaasti moneen kanavaan ja hallita monessa eri muodossa olevia aineistoja. Tuloksiakin pitäisi mitata jatkuvasti. Markkinoija ei kohta selviä urakastaan ilman verkossa toimivaa markkinoinnin hallintajärjestelmää.
Adoben tuoreen tutkimuksen mukaan kolme neljästä amerikkalaisesta markkinoinnin ammattilaisesta kokee, että ala on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana enemmän kuin edellisen 50 vuoden aikana. Kaksi kolmesta on puolestaan sitä mieltä, että yritykset eivät menesty ilman digitaalista markkinointia.
Digitaalinen vallankumous on siis yltänyt myös markkinointialaan, ja siihen on vastattu kehittämällä digitaalisia järjestelmiä. Markkinoinnin resurssien hallintajärjestelmät (marketing resource management, MRM) ovat yleensä verkon kautta toimivia järjestelmiä, joiden avulla hallitaan markkinoinnin toimenpiteitä ja aineistoja suunnittelusta aina tuloksien mittaamiseen saakka. Järjestelmien avulla suunnitellaan toimenpiteitä ja kampanjoita, luodaan ja kehitetään sisältöjä, hallitaan ja jaellaan aineistoja sekä analysoidaan ja raportoidaan tuloksista.
Järjestelmien sydämessä on digitaalinen aineistonhallinta (digital asset management, DAM). Sen avulla talletetaan monessa eri muodossa olevat aineistot yhteen tietokantaan ja luodaan brändinhallinnan säännöt sekä työkalut. Näin varmistetaan, että aineistot ovat aina tallessa sekä helposti löydettävissä, ja niitä käytetään organisaation toimintapolitiikan mukaisesti.
Järjestelmät tarjoavat myös mahdollisuuksia tuottaa ainakin yksinkertaisempia markkinointiaineistoja suoraan järjestelmän sisällöntuotantotyökaluilla. Esimerkiksi tuotteen esite voidaan tehdä, hyväksyttää ja jakaa monessa eri kanavassa yhtenäisellä ilmeellä.
Lue lisää aiheesta ja suomalaisista markkinointijärjestelmistä Reino Lanton kirjoituksesta Print&Media -lehden numerosta 1/2013. Tilaa PM-lehti tästä.