Hyviä suomalaisia paperitarinoita
Vaikka paperin tuotanto vähenee Suomessa ja koneita suljetaan ovat paperi ja kartonki edelleen Suomen suurimmat vientituotteet. Tutustuimme kahteen erilaiseen paperibrändiin: Tervakoskella ex-setelipainokoneella valmistettavaan Terreukseen ja täysin uuteen kotimaiseen hienopaperiin, Lumi Forteen.
Suomalaisella hienopaperilla on hieno historia, mutta tulevaisuuden näkymiä varjostavat verkkoviestinnän pilvet. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos arvioi paperin tuotannon vähenevän Suomessa 1-2 prosenttia vuonna 2014 ja 2-4 prosenttia vuonna 2015. Paperin kysyntää vähentävät heikko talouskasvu ja paperin korvaaminen sähköisillä viestintävälineillä. Tuotantoa Suomessa vähentävät myös jo ilmoitetut tai äskettäin toteutuneet koneiden sulkemiset. Paperin keskimääräinen vientihinta laskee kumpanakin vuonna.
Kartongin tuotantomäärä sen sijaan kääntyi Suomessa kasvuun jo vuonna 2013. Kasvu jatkuu vuosina 2014 ja 2015 kysynnän säilyessä hyvänä ja kapasiteetin kasvaessa. Vuonna 2015 myös vientihinnan odotetaan nousevan. Venäjän kauppapakotteet tosin tuovat epävarmuutta kartonkiteollisuuteen.
Paperiteollisuus sopeutuu Suomessa laskevaan kysyntään, mutta auringonlaskun alasta ei voi puhua. Hienoa paperia tullaan tarvitsemaan paljon jatkossakin erilaisissa tuotteissa, ja suomalaiset paperitehtaat ovat hyviä sitä tekemään. Monet suomalaisten paperitehtaiden brändit ovat markkinoilla vahvoja tekijöitä. Kerromme yhden perinteisen ja toisen aivan uuden paperibrändin tarinan.
Suomen vanhin paperikone tuottaa yhä
Tervakosken jo vuonna 1818 syntyneellä perinteikkäällä paperitehtaalla käynnistyi vuonna 1905 paperikone PK3. Sillä on ehditty valmistaa lukuisia taitoa sekä tarkkuutta vaativia paperilaatuja. Ehkä kuuluisin niistä on markan seteleiden pohjapaperi. Nyt tämä Suomen vanhin ja pienin edelleen toiminnassa oleva paperikone tuottaa designpaperi Terreusta. Sen tarina alkoi vuonna 1990.
Terreuksen alkutaipaleeseen liittyvät vesileimalliset liikekirjepapereiksi tarkoitetut laadut, joita on edelleen saatavilla. Moni muistaakin Terreuksen kutsusta tai kirjeestä, jonka sai hienolle paperille printattuna. Myyntipäällikkö Margit Cavén Tervakoski Oy:stä tunnistaa tämän tunnesiteen.
– Vesileima viestii aina tyylikkyydestä sekä viestin vastaanottajan arvostuksesta, ja tällaisilla papereilla on vankka käyttäjäkuntansa. Viestinnän muutos on kuitenkin vuosien kuluessa siirtänyt painopistettä enemmän korkeampiin neliöpainoihin ja niiden myötä käyttöä erilaisiin kohteisiin kuten esitteet, kutsut, julisteet jne.
Cavén muistuttaa että paperi on aina viesti, vaikka painamattomanakin.
– Terreuksen valinta kertoo kotimaisen työn arvostuksesta sekä paperin valinneen tahon ymmärryksestä hyvästä designpaperista, joka toistaa ja tehostaa suunnitellun painotyön niin kuin se on alun perin ajateltu.
Hyvä designpaperi tuo taidot esiin
Terreuksessa on kieltämättä jotakin uniikkia, kun sitä katsoo ja koskettaa. Design-paperin tulisikin aina herättää tunteita. Viestin pitäisi erottua massasta ja puhutella vastaanottajaa tavallista paremmin. Terreuksen vahvuus koostuu Cavénin mukaan monista ominaisuuksista.
– Sen kotimaisuutta arvostetaan ja se on lähellä tuotettu paperi, jolla on PEFC-sertifikaatti. Nämä, sekä sen laajat käyttökohteet, soveltuvuus sekä offset- että digipainatukseen ja erinomainen preeglautuvuus ovat melkoinen yhdistelmä, jolla on paljon tarjottavaa paperin valintaa pohtivalle. Jonkun silmää hivelee paperin kaunis ja uniikki säkkikuviopohja, toista voivat puhutella hyvät jälkikäsittelyominaisuudet. Hyvä designpaperi kokoaa yhteen sekä työn tilaajan, suunnittelijan että painajan taidot.
Terreus valmistetaan ECF-valkaistusta puusellusta ja se on päällystämätön painopaperi. Cavénin mukaan Terreuksen valmistusta pienellä paperikoneella voisi kuvata teolliseksi käsityöksi, joka vaatii ammattitaitoa ja hyvät raaka-aineet. Lopputuloksen pitää olla asiakkaan tuntema tasalaatuinen ja luotettava paperi. Paperia on saatavana grammapainoissa 100, 130, 160, 270 ja 330.
Terreuksen päämarkkina on Suomessa, jossa sen kotimaisuudella on merkittävä painoarvo. Tervakoski tunnetaan nimenomaan erikoispaperitehtaana, joka on erikoistunut ohuisiin paperilaatuihin. Tehtaalla on PK3:n lisäksi kolme huomattavasti suurempaa paperikonetta. Vuodesta 1999 lähtien tehdas on kuulunut Delfortgroup-konserniin. Aiemmin tehdas on kuulunut muun muassa Suomen Pankin ja Stora Enson omistukseen.
Verkkoviestintä on pahin kilpailija
Perinteisten käyttökohteiden (toimistopaperit, kuoret, käyntikortit ja kutsut) ja mainospainotuotteiden lisäksi myös vuosikertomukset, esitteet, kirjat sekä julisteet sopivat Terreukselle. Cavénin mukaan esimerkkitöitä on taksikuitista taidekirjoihin.
– Olemme vuosien varrella nähneet lukuisia hienoja painotöitä, joissa Terreus osaltaan korostaa asiakkaan viestin kokonaisuutta ja antaa myös tilaa tyylille, leikittelylle ja mielikuvitukselle. Valmistajan silmää ilahduttaa kokonaisuus, jossa Terreus toimii hyvänä painoalustana.
Cavénin mukaan designpapereiden yhteisenä kilpailijana voidaan pitää nettiä, jonne monet painotyöt ovat siirtyneet.
– Paperi mahdollistaa persoonallisen viestinnän ja sen huomioarvo viestin vastaanottajalle on nettiä suurempi. Haasteena onkin herättää nuoremman polven paperinkäyttäjät huomaamaan paperin monipuoliset mahdollisuudet.
Uudella paperilla uusille markkinoille
Uusia hienopaperilaatuja ei lanseerata enää kovinkaan usein. Olemassa olevia tuotteita toki kehitetään, mutta täysin uusien tuotteiden kehittäminen on luvalla sanoen maltillista.
Stora Enso teki poikkeuksen syksyllä 2014 lanseeraamalla Suomessa valmistetun puuvapaan ja entistä vahvemmin kertapäällystetyn LumiForte-mattapaperin. Kysymyksessä on tämän paperin toinen tuleminen, sillä LumiForten ensimmäinen lanseeraus tehtiin Suomessa vuonna 2012 yhdessä paperitukkuri Antaliksen kanssa.
Uusi LumiForte on entistä ehompi. Tuotetta on muutettu asiakkaiden toivomusten ja markkinoiden kehityksen perusteella, kertoo päällystetyn hienopaperin tuotesegmentin johtaja Heli Ristola Oulun tehtailta, jossa paperia valmistetaan yhdellä tehtaan kahdesta paperikoneesta.
– Markkinakehitys on ollut sellainen, että päällystetyn hienopaperin kysyntä on kääntynyt Euroopassa rakenteelliseen laskuun, kun printin käyttö mediana on suhteellisesti vähentynyt ja sähköisen median lisääntynyt. Halusimme muuttaa tuotetta siten, että sillä olisi lisää myyntimahdollisuuksia ja uusia markkinoita.
Toinen syy tuotemuutoksiin lähti asiakkaiden tarpeista, Ristola kertoo.
– Havaitsimme, että tämä paperi oli haasteellinen tuote, liian vaikea painettava. Muutimme paperin ominaisuuksia siten, että sen painettavuus parani. Haimme kompromissin loistavan ajettavuuden ja hyvän painettavuuden väliltä. Paperin bulkkisuutta vähennettiin jonkin verran, mutta se on edelleen tavanomaista täyspäällystettyä tuotetta korkeammalla tasolla.
Myynnissä tahdiksi forte
Ristolan mukaan nyt on päästy siihen, että painotalot pystyvät painamaan kaikkia Lumi-papereita samoilla painokoneilla lähes samoilla asetuksilla ilman suurempaa säätöä. Lumi-sarja on täydentynyt mattapaperilla niin että painotalo pystyy tekemään valtaosan tuotteistaan sarjan papereilla. Lumi-tuotesarjaan kuuluvat LumiForten lisäksi LumiArt ja LumiSilk-paperilaadut.
Uusi LumiForte on monipuolinen ja Ristolan mukaan hyvin suorituskykyinen paperi. Se on ajettavuudeltaan, taitto-ominaisuuksiltaan, vetolujuudeltaan ja hankauskestoltaan erinomainen paperi. Sitä on saatavissa grammapainoissa 80, 90, 100 ja 115.
– Paperin sileän pinnan miellyttävä tuntu ja luonnollinen valkoisuus houkuttelevat katsomaan ja koskemaan, Ristola kehuu.
Näin hieno paperi on nostanut ambitiotasoa myynnissä, johon panostetaan nyt Ristolan mukaan voimakkaasti (musiikkitermillä forte).
– Paperia myydään laajalla rintamalla. Palaute on ollut todella rohkaisevaa ja rima korkealla. Lisämyyntimahdollisuuksia on paljon.
Stora Enso pystyy nyt esimerkiksi tarjoamaan päällystettyä mattapaperia koulujen oppikirjoihin, joissa on paljon kuvitusta. Toinen uusi käyttötarkoitus ovat olleet suoramarkkinoinnin kirjekuoret, joissa on tarvittu hyvää painolaatua ja erinomaisia taittumisominaisuuksia.
Uudistumista pienillä kustannuksilla
Stora Enso myy paperia itse rullatavarana suurille ostajille ja Antalis on arkkien tukkurikanava Pohjoismaissa. Ristolan mukaan paperi on suunniteltu erityisesti suurten määrien painamiseen. Pääkäyttökohteena ovat edelleen suoramarkkinointi sekä lehtituotteet. Uusi paperi ei ole korvannut mitään paperia yhtiön tuotevalikoimassa.
Uusi LumiForte ei ole vaatinut Stora Ensolta miljoonainvestointeja. Tuote uudistettiin käyttämällä olemassa olevia raaka-aineita ja nykyistä tuotantokapasiteettia. Nykypäivänä harvinainen uusi hienopaperituote tehtiin viilaamalla tehtaan ajotapoja ja tuotereseptiä. Uudistaminen oli Ristolan mukaan kuitenkin pitkä prosessi.
– Nyt tuotanto sujuu hyvin ja sekä myynti että tuotanto ovat tyytyväisiä. Uusia asiakkaita saadaan päivittäin.
Uuden LumiForten lanseerauksen painopiste on Ristolan mukaan siirtynyt Suomesta ja Pohjoismaista Keski-Eurooppaan. Myyntityötä tehdään perinteiseen tapaan pääasiassa jalkatyönä. Myynnin ja teknisen asiakastuen yhteistyö on ollut hyvin tärkeää. Asiakastuki on usein ollut paikalla, kun asiakas on kokeillut paperia.
– Painotalojen operaattorien hyväksyntä paperille on yhä tärkeää.
Reino Lantto
Kuva: Stora Enso.
Kirjoitus on julkaistu lyhyempänä Print&Media-lehden numerossa 8/2014.